Perjantai 13. päivä on yleensä ollut minulle vallan suotuisa, mutta löytyy pään sisäisistä arkistoista yksi myyttiä tukeva tarinakin. Ajattelin sen nyt päivän kunniaksi jakaa teillekin.

Tämä tapahtui tuossa kolmisen vuotta sitten joulukuussa perjantaina 13. päivä. Vesa oli vielä vauva ja Taimikin aika pikkuinen.

Ukolla oli illalla firman pikkujoulut jossain erikoispaikassa toisessa kaupungissa. Vein Ukon työpaikalle, josta oli kyyti pikkujouluihin ja lähdin lasten kanssa kotia kohti. Päätin matkan varrella pistäytyä apteekissa. Tietenkään minulla ei ollut mukana vaunuja Vesalle, eikä muitakaan kantovälineitä, joten jouduin kantamaan hänet sylissä ja Taimi juoksi itsekseen edeltä. Kauppakeskuksen lattia on eritasossa ja välissä on kolme porrasta, joita Taimi ei tietenkään huomannut, vaan juoksi päätä pahkaa alas päätyen naamalleen. On yksi äitiyden hirveimpiä puolia nähdä ennalta kuinka oma lapsi tulee satuttamaan itseään, eikä voi tehdä asialle mitään. Huutohan siitä tietysti tuli (ensin minulta, sitten Taimilta,) mutta muilta vahingoilta onneksi vältyttiin. Sain apteekkikäynnin hoidettua ja jatkoimme matkaa kotiin.

Kotiin päästyä huomasin, että olin unohtanut laittaa Taimille matkavaipan. Likka oli sitten märkä ja pyykkiin päätyivät koko vaatekerta, toppapuku sekä turvaistuimen päälliset.
Sitten oli aika vaihtaa Vesalle vaippa. Kun olin saanut pojan pestyä ja tavoittelin puhdasta vaippaa, onnistuin jotenkin tiputtamaan sen lattialle. Juuri kun kumarruin nostamaan sitä, Vesa tiputti kädessään olleen helistimen suoraan hoitopöydän alla olevaan ämpäriin. Ämpärissä oli desinfiointiainetta, jota tietysti roiskui suoraan minun silmiini. Hapuilin sokkona hanan auki ja aloin huuhtoa silmiäni, jolloin Vesa oppi uuden taidon: kääntymisen. Poika tipahti hoitopöydältä pää edellä kaakelilattialle.

Mietin hetken, mahtaako miehelläni olla hauskaa pikkujouluissaan ja soitin terveyskeskuspäivystykseen. Koska Vesa huusi lupaavasti, eikä vaikuttanut tavallista veltommalta, sain ohjeeksi vain tarkkailla poikaa. Muita toimenpiteitä ei onneksi tarvittu.

Iltasella muistin vielä unohtaneeni lähettää tärkeän kirjeen. Lähdin sitten käymään postissa, jossa sattui juuri olemaan meneillään siivous. Oven edestä oli matto viety pois ja kengistä oli sulanut lunta lattialle. Minä suoritin sitten vauhdikkaan lennon sisään tullessa. Palkaksi sain mojovan mustelman ja kolhun egooni. Sain kirjeen lähtemään ja ulos kävellessä siivooja tuli vastaan kantaen mattoa paikalleen. Loistava ajoitus siis! Loppuillan vietin kotosalla murjottaen lasten kanssa.

Mies kotiutui pikkujouluistaan joskus aamuyöllä. Oli kuulemma ollut kivaa.