sunnuntai, 24. helmikuu 2008

Minä menen töihin.

Johonkin on hurahtanut yli kahdeksan vuotta kotiäitinä! Kuopus täyttää pikapuoliin kolme ja kotihoidontuki loppuu, joten aloin etsiskellä töitä. Ihan rennosti vaan lähettelin muutaman hakemuksen sinne tänne ja nyt minulla on työpaikka! Ystävät varoittelivat sadoista yrityksistä ja kymmenistä haastatteluista ilman tärppiä, mutta olisko tuo ollut viides hakemus, jolla paikan sain.

Asiaa tietysti helpottaa se, etten ole turhan nirso ja tyydyn matalaan palkkaan. No, on se palkkakin joka tapauksessa enemmän, kuin mitä kotiäitinä "tienaa". Ja tässä vaiheessa elämää on hyvä saada jo vähän työkokemustakin.

Pari viikkoa on vielä aikaa nauttia kiireettömistä (hahhah!!) aamuista ja omasta rytmistään. Sitten alkaa aikaiset herätykset ja lasten päivähoito. Saas nähdä miten lähtee sujumaan. Toisaalta olen aivan hassusti innoissani työstä, toisaalta jopa pelottaa hiukan. Mitä jos en kertakaikkiaan sopeudu aikaisiin herätyksiin? Tai en jaksa käydä töissä ja sen päälle hoitaa kotia ja lapsia? Ja toisaalta, miksen muka? Työ ainakin vaikuttaa minusta mukavalta ja työpaikka kivalta.

Vaan parin viikon kuluttuahan se sitten kunnolla selviää....

keskiviikko, 27. kesäkuu 2007

Olipas tauko.

Ohhoh, unohdin että minulla on tällainenkin blogi. No, hiljaiseloon lienee jo totuttu.

Kesäkin tuli jo. Juhannus meni taas mökillä, on se vaan mukavaa. Säät suosivat ja vesikin oli jo lämmennyt.
Nyt Ukolla on vielä tämä viikko töitä, sitten suunnataan taas mökille lomien viettoon.

Yritän muistaa tätä blogiakin kuitenkin aika ajoin.

keskiviikko, 14. helmikuu 2007

vielä ehtii...

Oikein hyvää Ystävänpäivää!

lauantai, 6. tammikuu 2007

Hyvää tätä vuotta!

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2007!

maanantai, 25. joulukuu 2006

Hyvää Joulua!

Oikein rauhallista Joulua kaikille!